Miika Eerola St1 Refinery Ab:n toimitusjohtajaksi

St1:n Göteborgin jalostamon toimitusjohtajaksi on nimitetty Miika Eerola 1.2.2021 alkaen. Miika Eerola on työskennellyt kansainvälisellä öljysektorilla 2000-luvun alusta alkaen ja siirtyy St1 Refinery Ab:n toimitusjohtajaksi Ruotsiin työskenneltyään Senior Vice President -tehtävissä MOL Groupin Downstream-divisioonassa Unkarissa.  

Jatkuvuuden ja sujuvan siirtymisvaiheen varmistamiseksi, tekninen johtaja Mikael Öberg on nimitetty St1 Refineryn väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi ajalle 1.11.2020 -31.1.2021. Samaan aikaan nykyinen toimitusjohtaja Bo-Erik Svensson keskittyy tehtävien siirtämiseen ja toimii jalostamon hallituksen puheenjohtajan neuvonantajana ennen siirtymistään eläkkeelle keväällä 2021.

 “Haluan kiittää Bo-Erikiä hänen pitkästä urastaan yhtiössämme. Hän on aloittanut jalostamon siirtymisen biojalostuksen aikakauteen. Tämä on hyvä hetki Miikan ottaa ohjat ja edelleen kehittää jalostamoa yhä kestävämmäksi. Olen hyvin iloinen saadessani toivottaa Miikan tervetulleeksi mukaan”, sanoo St1 Nordic Oy:n toimitusjohtaja Henrikki Talvitie.

Lisätietoja: 
St1 Nordic Oy, Henrikki Talvitie, toimitusjohtaja, +358 10 557 11

St1 Nordic Oy on pohjoismainen energiakonserni, jonka visiona on olla CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 keskittyy polttonesteiden markkinointiin, öljynjalostukseen sekä uusiutuvan energian ratkaisuihin, kuten jätepohjaisiin edistyneisiin etanolipolttonesteisiin ja teolliseen tuulivoimaan. Konsernilla on kaikkiaan 1300 St1- ja Shell-huoltoasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n pääkonttori on Helsingissä ja sen palveluksessa on 770 henkilöä. www.st1.com

 

arrow-right
Edellinen
LUT, Wärtsilä ja St1: Power-to-X-ratkaisut tulee nostaa Suomen energia- ja ilmastoratkaisujen ytimeen

18.09.20

Seuraava
St1 myi tuulivoimakapasiteettinsa Suomessa Exilion Tuulelle

02.11.20

Liittyvät artikkelit

Lue kaikki