St1 Nordic Oy:n osingonjako

St1 Nordic Oy:n yhtiökokous päätti kokouksessaan 24.4.2020 yhtiön hallituksen esityksen mukaisesti, että yhtiö ei jakanut osinkoa covid-19 tilanteen aiheuttaman taloudellisen epävarmuuden vuoksi. Hallitukselle annettiin valtuutus päättää harkintansa mukaan korkeintaan 15.107.476,02 miljoonan euron osingonjaosta syksyllä.

Hallitus tarkasteli asiaa kokouksessaan 16.9.2020. Koska yhtiön taloudellinen tilanne on vakaa ja covid-19 viruksen vaikutukset liiketoimintaan ovat vähentyneet ja ovat ennustettavampia, hallitus päätti osingonjaosta voittovaroista yhtiökokouksen sille antaman valtuutuksen mukaisesti. Osinkoa maksetaan 0,39 euroa/osake, kokonaismäärän ollessa 15.107.476,02 euroa. Osinko tullaan maksamaan 16.9.2020 voimassaolevan osakkeenomistajalistan mukaisesti ja osinko maksetaan 23.9.2020.

Lisätietoja:
Rahoitusjohtaja Kati Ylä-Autio 010 557 5263

 

St1 Nordic Oy on pohjoismainen energiakonserni, jonka visiona on olla CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 keskittyy polttonesteiden markkinointiin, öljynjalostukseen sekä uusiutuvan energian ratkaisuihin, kuten jätepohjaisiin edistyneisiin etanolipolttonesteisiin ja teolliseen tuulivoimaan. Konsernilla on kaikkiaan 1300 St1- ja Shell-huoltoasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n pääkonttori on Helsingissä ja sen palveluksessa on 770 henkilöä. www.st1.com

arrow-right
Edellinen
St1 Nordic Oy:n välitilinpäätöstiedote tammi-kesäkuu 2020

31.08.20

Seuraava
LUT, Wärtsilä ja St1: Power-to-X-ratkaisut tulee nostaa Suomen energia- ja ilmastoratkaisujen ytimeen

18.09.20

Liittyvät artikkelit

Lue kaikki