Nyt käytössä olevilla ilmastotoimilla Pariisin sopimuksessa asetettuihin tavoitteisiin ei tulla pääsemään. Syy on pelottavan yksinkertainen. Niiden päästövähennyspotentiaali on liian pieni, ne toteutuvat liian hitaasti ja tulevat yhteiskunnallisesti kalliiksi. Uudella lähestymistavalla voisimme kuitenkin saavuttaa enemmän, nopeammin ja tehokkaammin. Siihen tarvitsemme kansainvälisen markkinapaikan hiilelle.
Päästöjä vähennettävä hiilen markkinapaikan avulla
Globaalit CO2-päästöt vuonna 2017 olivat n. 40 miljardia tonnia, josta EU:n osuus oli 10%. Muun maailman päästöjen kasvu seuraavan 10 vuoden aikana ylittää EU:n tämän hetkiset päästöt. On siis selvää, että pelkästään esimerkin näyttäminen EU:n sisällä ei ole riittävää. EU:n tuleekin sallia omille yritykselleen kolmansissa maissa tehtävät päästövähennykset keinona omien päästövähennysvelvoitteidensa täyttämiseen. Näin kehitettäisiin päästöjen vähennyskeinoja, jotka voidaan toteuttaa kehittyvissä talouksissa, missä päästöjen kasvu on suurinta. Samalla luotaisiin kansanvälinen toimintamalli ja markkinat päästövähennysten toteuttamiselle alueilla ja sektoreilla, joissa vaikutus olisi suurin suhteessa kustannuksiin.
EU:n nykyjärjestelmän ongelma on päästölähteiden keinotekoinen jakaminen kolmeen erilliseen päästökauppa-, taakanjako- ja maankäyttösektoriin, joissa kussakin pitää vähentää poliittisesti päätetty määrä päästöjä ilman sektoreiden välisiä joustoja. Konkreettisena esimerkkinä tästä on Suomessa juuri hyväksytty vuodelle 2030 asetettu 30 % biojakeluvelvoite.
Nykyisillä keinoilla päästöt vähenevät liian vähän ja liian myöhään
Yltiöoptimistisen arvion mukaan biopolttoaineilla voitaisiin globaalisti vähentää vuotuisia päästöjä n. 2,3 miljardia tonnia vuoteen 2050 mennessä. Tämä on aivan liian vähän ja liian myöhään. Sähköautoilla taas päästäisiin vuoteen 2040 mennessä parhaimmillaankin vain puoleen tästä. Maankäyttösektorilla sen sijaan voitaisiin saavuttaa vajaan 24 miljardin CO2-tonnin vuotuinen vähennys jo vuoteen 2030 mennessä. Vaikka tämäkin on optimistinen arvio, ei maankäyttösektorin yli kymmenkertaista ilmastopotentiaalia voi sivuuttaa olankohautuksella. Päinvastoin, se tulisi nopeasti valjastaa globaaliin ilmastotyöhön, nykykeinojen lisäksi.
Yrityksille asetettava sitovia velvoitteita
Saastuttaville EU:ssa toimiville yrityksille tulee asettaa CO2-päästöjen vähennysvelvoite, joka johtaa lopulta nollaan vuonna 2050. Ilman sitovia velvoitteita yritykset eivät tule ilmastopäästöissään saavuttamaan tavoittelemaansa tasoa vuonna 2050. Yrityksille tulee sallia mahdollisuus täyttää velvoitteensa oman sektorinsa ulkopuolella, myös maankäyttösektorilla sekä kolmansissa maissa. Tämä ohjaisi yritysten investointeja tehokkaimpiin päästövähennyskohteisiin, mikä tällä hetkellä jää valitettavasti tapahtumatta.
Pariisin ilmastosopimus tämän sinällään mahdollistaisi, mutta EU:n regulaatio sen kuitenkin estää. Siksi on luotava vähintään EU-laajuinen markkinapaikka päästetylle ja sidotulle hiilidioksidille. Ihannetilanteessa se luotaisiin puhtaalta pöydältä nykyisten rakenteiden sijaan. Käytännöllisempi ratkaisu voisi olla, että se luotaisiin nykyisten rakenteiden lisäksi mahdollistamaan kaupankäynti eri sektoreilla toimivien yritysten välillä.
Suomella merkittävä rooli hiilinielujen edistämisessä
Suomen tulisi ottaa aktiivinen rooli hiilinielujen edistämiseksi. Suomen tulevan hallituksen tulisi kansallisesti laatia pilottilaki, joka mahdollistaa yrityksille hiilinielun hyödyntämisen biojakeluvelvoitteen täyttämisessä. Hyväksi luettavan hiilinielun enimmäismäärä olisi rajattu. Sen tulisi olla riittävän suuri standardoidun mittausmenetelmän luomiseksi, mutta toisaalta niin pieni, että sillä ei vaaranneta Suomen kansallisen velvoitteen täyttämistä EU:n taakanjakosektorilla. Sopiva kokoluokka olisi esimerkiksi enintään 100.000 tonnia sidottua CO2:ta vuodessa. Nyt olisi tärkeää tunnustaa tosiseikat ja ryhtyä voimakkaasti edistämään hiilinielujen kehittämistä sekä sen edellyttämän hiilen markkinapaikan luomista.