Tärkkelystehtaiden jätteestä syntyy edistyksellistä etanolia Thaimaassa

Thaimaa on maailman johtavia uusiutuvan energian maita: sen liikenteessä käytetään päivittäin lähes neljä miljoonaa litraa bioetanolia polttoaineena. Maan tavoitteena on vielä kolminkertaistaa bioetanolin käyttö vuoteen 2036 mennessä. Thaimaalaiset ovat ajaneet jo pitkään E85-, E20- ja E10-polttoaineseoksilla. Thaimaassa valmistetut ja maahantuodut bensiiniautot ovatkin kaikki flexfuel-autoja. 

Thaimaa on myös maailman johtavia tärkkelystuottajia. Tärkkelystä tuotetaan kassava-nimisestä juuresta maan yli sadassa tärkkelystehtaassa. Tehtaissa syntyy suuret määrät kassavajätettä: tämä suuri ja homogeeninen jätevirta on kiehtonut St1:stä jo pitkään. Kassavajätteessä, eli kassavapulpissa, on vielä paljon tärkkelystä jäljellä ja se tarjoaakin oivan raaka-aineen edistyksellisen etanolin valmistukseen. 

Pilotti käynnistyi paikallisen yhteistyön siivittämänä

Keväällä 2018 St1 käynnisti pilottiprojektin Thaimaassa kehittääkseen Etanolix-valmistusprosessiaan ja tutkiakseen kassavajätettä edistyneen etanolin raaka-aineena. Koillis-Thaimaan Ubon Ratchathaniin rakennettu pilotointituotantoyksikkö pystytettiin Ubon Bio Ethanol Ltd:n tärkkelys- ja etanolituotantolaitosten kylkeen. Pilottilaitteisto suunniteltiin ja rakennettiin yhdessä suomalais-thaimaalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Ubonissa pilotointi kesti reilut puoli vuotta, ja vuoden 2019 alussa tuotantoyksikön laitteet pakattiin kontteihin ja pilotti muutti yli 400 kilometrin matkan Nakhon Ratchasimassa toimivan tärkkelystehtaan kupeeseen. Tutkimus- ja kehitystyön toteuttaminen Thaimaassa eri lokaatioissa ja yhdessä paikallisten kanssa on ollut valtavan tärkeää: näin saadaan käyttöön arvokasta tietämystä raaka-aineesta sekä paikallisesta kulttuurista ja toimintaympäristöstä sesonkivaihteluineen ja rankkasateineen.

Kassavajäte ei ole aivan yksinkertainen raaka-aine, sillä sen kuitumainen rakenne on kätkenyt sisäänsä tärkkelyksen, josta etanoli tuotetaan – tämä tuo kassavan käsittelyyn muutamia mutkia. Nämä haasteet St1 ratkaisi hyödyntäen vuosien aikana keräämäänsä osaamista ja ymmärrystä erilaisten jätevirtojen käytöstä etanolin tuotannossa; erityisen hyödylliseksi osoittautui St1:n tietotaito toisesta kuitumaisesta raaka-aineesta eli sahanpurusta.

Kuvassa tärkkelyspitoista kassavapulpia

Thaimaalainen tiimi opettelee virheistä puhumista

Thaimaan pilottiyksikössä työskentelee viisi paikallista St1:n Thaimaahan perustaman tytäryhtiön, St1 Renewable Energy Thailand Ltd:n, työntekijää. Lisäksi pilottiprojektin parissa operatiivisissa tehtävissä toimii tällä hetkellä kuusi yhteistyökumppanin työntekijää. Ella Hyvärinen (Head of Cassava Etanolix Business Development) asui ja työskenteli Thaimaassa puolitoista vuotta paikallisen St1-tiimin esimiehenä. 

”St1 on erittäin kiinnostava työnantaja Thaimaassa, jossa pohjoismaiset arvot ja työskentelytavat houkuttelevat työntekijöitä. Paikalliset työntekijämme ovat ylpeästi St1:läisiä ja viihtyvät palveluksessamme loistavasti”, Hyvärinen kertoo. ”Perinteisesti thaimaalaisessa työkulttuurissa työprosesseissa esiintyvistä virheistä ei saa puhua. Kuitenkin pilotointityön logiikkaan nimenomaisesti kuuluu kokeilu ja virheistä oppiminen. Huomasimme nopeasti, että thaimaalaiset työntekijämme tarvitsivat paljon kannustusta, jotta he uskalsivat kyseenalaistaa ja nostaa esiin prosesseissa huomaamansa puutteet. Meillä St1:llä omien näkemysten esittäminen ja itseohjautuvuus ovat arkipäivää”, Hyvärinen jatkaa.

Ella Hyvärinen palasi kesällä 2019 komennukseltaan takaisin Suomeen keskittyen nyt St1:n projektien ja etenkin Thaimaan Etanolix-liiketoiminnan kehittämiseen kotimaastaan käsin. Tiimi Thaimaassa jatkaa työtään itsenäisesti, mutta toki yhteyttä pidetään edelleen muun muassa viikoittaisin videopuhelupalaverein. ”Työ Thaimaan pilottiyksikössä jatkuu. Tavoitteenamme on kehittää tuotantoprosessia entistä kustannustehokkaammaksi. Lisäksi suunnittelemme testaavamme omaa entsyymiämme tuotantoprosessin osana,” Hyvärinen kertoo.

Mitä seuraavaksi?

Niin pilotoimalla Thaimaassa kuin systemaattisella tutkimustyöllä Suomessa St1 on saanut valtavasti luotettavaa tutkimusdataa ja kokemusperäistä tietoa kassavapulpista etanolin raaka-aineena. ”Tulokset ovat olleet todella mainioita. Ennen Thaimaan pilottiyksikön valmistumista tutkimme kassavapulpin ominaisuuksia Suomessa laboratorio-oloissa, mutta pilotilta saadut käytännön kokemukset ja tulokset ylittävät aiemmat laboratoriohavaintomme”, kertoo Hyvärinen tyytyväisenä. 

Thaimaan pilotointiprojekti on osoittanut, että St1:n Etanolix-tuotantomenetelmällä voidaan tuottaa etanolia kassavapulpista edullisemmin kuin aiemmilla niin sanotun ensimmäisen sukupolven tuotantomenetelmillä suoraan kassavajuuresta tai sokeriruokomelassissa. Pilotoinnin ansiosta kassavajätteestä on saatu uusi raaka-aine ruokaketjun ulkopuolisista jätteistä ja tähteistä valmistetun edistyksellisen etanolin tuotantoon. 

Thaimaan sekä sen lähivaltioiden sadoissa tärkkelystehtaissa piilee vielä paljon valjastamatonta potentiaalia etanolituotantoon. St1 neuvotteleekin parhaillaan kumppaninsa kanssa seuraavasta demonstraatiokokoluokan Etanolix-hankkeesta, jossa St1:n rooli on lisensoida tuotantoteknologiansa ja tuoda osaamisensa projektiin. Skaalautuvien ja monistettavien tuotantomallien kehittäminen on St1:n strategian ytimessä.

arrow-right
Edellinen
Ympäristöystävällisen RE85-polttonesteen kysyntä kasvaa

12.11.19

Seuraava
Tulevaisuuden huippuhiihtäjät harjoittelevat St1-ryhmässä

04.03.20

Liittyvät artikkelit

Lue kaikki